Rakasta vain työtäsi – mutta vielä enemmän itseäsi

Pitkäperjantai. Vielä olisi kolme täyttä vapaapäivää pääsiäisen pyhiä jäljellä, mutta siinä sitä vaan lueskellaan talousuutisia. Tarkistitko samalla työsähköpostin? Ehkä Facebookin? Se on ihan ok, kunhan muistat myös levätä. Moni hakee arjen häsläyksestä kunnon irtiottoa. Takaraivossa jyskyttää ajatus, että nyt pitää levätä, hiljentyä ja rauhoittua. Viettää aikaan perheen kanssa, kun kohta ei taas ehdi. Tilannetta ei yhtään helpota työpuhelimen ruudulla kasvava lukemattomien sähköpostien määrä. Puhelin kulkee kevyesti mukana vapaillakin, sillä ”voihan siihen tulla jotain tärkeää”. Työ on lopullisesti irronnut paikasta ja ajasta, kun sähköposti laulaa kellonajasta ja paikasta riippumatta. Työterveyslaitoksen tutkijaprofessori Minna Huotilainen antaa synninpäästön sähköpostin ajoittaiselle tarkistamiselle. Tärkeää on, että työ on positiivinen ja kiinnostava asia arjessa. – Yksittäisen sähköpostin tarkistaminen ei ole pahin juttu etenkään, jos odottaa tietoa jostain kiinnostavasta asiasta. Silloinhan asia pyörii mielessä muutenkin. Tärkeintä on kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon työasiat pyörivät mielessä, ja miten se haittaa muuta elämää, Huotilainen sanoo. Oman hyvinvoinnin tarkkailu todella kannattaa, sillä työnantajan voi olla mahdotonta arvioida, kuinka iso osa töistä tehdään iltaisin kotoa. – Vaara piilee siinä, osaako ihminen arvioida, milloin työnteko menee yli. Joskus sen huomaa puoliso tai perhe, ja silloin varoitus kannattaa ottaa tosissaan, Huotilainen sanoo. Veteen piirretty viiva. Vastuu oman jaksamisen tarkkailusta on työntekijän harteilla. Raja on vedettävä itse, sillä esimies ei voi valvoa sitä, kuinka usein vapaalla työntekijä vastaa sähköposteihinsa. Työuupumuksen ja työaddiktion erottaminen normaalista työrasituksesta on hankalaa, mutta vapaa-ajan kärsiessä hälytyskellojen pitäisi soida. – Jatkuva väsymys, kyynistyminen oman työn sisältöön ja merkitykseen sekä oman ammattitaidon kyseenalaistaminen viittaavat työuupumukseen. Työaddiktion puolestaan tunnistaa siitä, että työn merkitys on niin ylimaallisen suuri, ettei ole muita asioita. Esimerkiksi kotona ei kannata siivota, kun ei siellä kotona muutenkaan ole, Huotilainen kertoo. Jatkuva puhelimen näpräys ja työasioiden pyörittely mielen päällä on poissa läheisiltä. Läheisten lisäksi myös unen laatu kertoo nopeasti, onko jokin vialla. – Uni on hyvä mittari. Se kertoo liiasta työnteosta, jos työasiat pyörivät sängyssä mielessä eikä saa unta. Myös aamuyön heräämiset työasioiden takia kertovat, että jokin on pielessä, Huotilainen sanoo. Kun tahti on kiivas, vetäytyminen on luksusta Kun arki on juoksemista ja rauhalliset hetket vähenevät, alkaa ajatus sapatista houkuttaa. Vuorotteluvapaalle jääneiden määrä on noussut tasaisesti vuoteen 2012 asti, mutta myös lyhyemmät tauot kasvattavat suosiotaan. Muun muassa Turun seurakunnasta ja Helsingin seurakuntayhtymästä kerrotaan, että retriittien suosio kasvaa. – Joka vuosi on ollut pientä kasvua. Kuusi vuotta sitten oli noin 450 kävijää vuodessa, nyt on 650 kävijää vuodessa, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän retriittipappi Päivi Vuorilehto sanoo. – Moni tulee nukkumaan pois väsymystään, lepäämään ja olemaan jouten. Meille hakeudutaan usein silloin, kun on tarve pohtia elämän isoja ratkaisuja, kuten työpaikan vaihdosta, paikkakunnan vaihtoa tai esimerkiksi opiskelemaan ryhtymistä. Retriitissä on rauha ajatella myös elämän syviä kysymyksiä, Vuorilehto jatkaa. Seurakuntien lisäksi retriittejä järjestävät myös yritykset. Yksi niistä on Villa Mandala, joka järjestää Loviisassa stressinhallinnan ja rentoutumisen kursseja, retriittejä ja koulutuksia. – Asiakkaissamme on paljon niitä, jotka kokevat arjen niin stressaavaksi, ettei tavallisen viikonlopun aikana pysty siitä palautumaan. Pahimmallaan taustalla on työuupumista, burnoutin esiasteita tai sitten burnoutista toipumista, Villa Mandalan toimitusjohtaja Mikko Harma kertoo. Monelle puhelimen luovuttaminen pois retriitin ajaksi on helpotus, mutta osalle laitteista luopuminen tuottaa tuskaa hiljentymisen keskellä. – On myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät osaa panna puhelinta pois, Tampereen seurakuntayhtymän hengellisen ohjauksen ja retriittityön pastori Marjatta Malmberg sanoo.

Lue koko juttu: http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2014/04/18/rakasta-vain-tyotasi-mutta-viela-enemman-itseasi/20145554/139

Lähde: Taloussanomat, Kuva: Tea Tauriainen

Scroll to Top